PARHAINKIN PERUNA ON VAIN OSA KOKONAISUUTTA
Tuomisen hyväksyttyä laatua
Parhaista parhaat tuotteet ovat kaupankäynnin perustekijöitä, josta lopullinen nautinto syntyy. Kaupan ammattilaisena tiedät, että hyvänpäivän tervehtiminen on osa kokonaisuutta, asioiden hoitamista ja ylläpidon varmistamista.
Peruna on kaupan heviosaston kulmakivi. Siksi on tärkeää, että perunan esillepano tehdään parhaalla mahdollisella tavalla.
Moni asiakas valitsee myymälän sen perusteella, mistä hän kokee saavansa parhaat perunat. Perunat siis ansaitsevat näyttävämpiä esillepanoja, arvoisiaan pakkauksia sekä paljon muuta.
Me kerromme miten varmistamme tämän. Alusta loppuun.
Asiakas ei tänä päivänä tyydy pelkkään tuotteeseen, palvelukonseptimme kehitys kantaa nykyhetkessä varmistaa asikkaalle laadun ja jakeluketjutakuun.
Olemme ruuhkasuomen Ahkera, Ammatillinen ja Avulias palvelun ylläpitäjä.
Yli 75v toimintamme aikana H&H Tuominen on toimittanut Pelloilta pöytiin kuluttajille asti täyden palvelun periaatteella juureksia.
Palvelukokonaisuus muotoillaan aina asiakaslähtöisesti. Jolloin toimintamme joustavuus on katkeamatonta, tuotteiden tuoreus säilyvä / toimintamme kaupoissa työtehokasta.
Palvelukokonaisuutemme on kehitetty varmistamaan, että asiakkaille on aina tarjolla parhaat mahdolliset tuotteet oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa ilman omia investointeja tai lisätyötä.
Kehitämme toimintaamme jatkuvasti yhdessä viljelijäyhteistyökumppaneidemme kanssa, ja sen vuoksi olemme tulevaisuudessakin alueemme luotettavin ja kattavin jakeluverkoston ylläpitäjä.

