Sukupolvien ketju, yrittäjyyttä vuodesta 1945 lähtien

Nykypäivänä olemme osa Ilvesvuoren kalliota. 

H&H Tuomisen toiminta sai alkunsa, kun Pentti Tuominen vei vuonna 1945 ensimmäisen perunakuormansa Lopelta Helsinkiin. Asiakaskuntaan kuuluivat alkuvuosina torikauppiaat, ruokalat ja laitokset.  

Pentti Tuomisen vanhin poika Hannu osti vuonna 1973 yhtiön liiketoiminnan isältään. Myöhemmin veli Heikki tuli mukaan yhtiön toimintaan vastuunalaiseksi yhtiömieheksi, ja Pentti-isä siirtyi viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Heikki otti vuonna 2007 vetovastuun yrityksen toiminnasta.

H&H Tuominen Oy hyödyntää paikallisen tuotannon tarjonnan tuotevalikoimissaan mahdollisimman hyvin. Se tukee kestävän kehityksen periaatetta niin globaalissa kuin lokaalissa merkityksessä. Lähialueen elinkeinoelämä pysyy virkeänä ja tuotteiden ympäristökuormitus pienenee.

Meille lähiruoan tärkeimmät ominaisuudet ovat samat kuin kuluttajille eli; tuoreus, kotimaisuus, paikallisten yrittäjien tukeminen, ruoan alkuperä sekä korkea laatu. 

Lähiruoka edistää alueiden omaa ruokakulttuuria tuomalla esiin alueen raaka-aineita ja ruuanvalmistustapoja sekä paikallista ammattiosaamista. Haluamme omalta osaltamme olla tässä mukana tuomalla teidän saatavillenne mutkattomasti parhaat raaka-aineet.

Ota yhteyttä